28.-29.5 Roxien Joensuu x 2

Roxie, Imbrez Spices Included, asuu Pohjois-Karjalassa Joensuussa, joten vuorossa tällä kertaa oli kauan odotettu alkukesän kotinäyttely - ja vieläpä tuplana.

Lauantaina 28.5. järjestetyssä KV-näyttelyssä kääpiösnautserit oli tuomarinvaihdoksen jälkeen arvostelemassa Paavo Mattila. Roxien esiintyminen on kevään aikana ottanut isoja harppauksia eteenpäin. En voisi enempää tyytyväisempi nähdessäni Roxien esiintyvän kanssani kehässä täysin vapaasti ja vieläpä pilke silmäkulmassa. Kehätreeni onkin kannattanut, sillä kansainvälisestä näyttelystä sijoitukseksi paras narttu 2, varaserti ja varacacib erittäin kauniilla arvostelulla.

 

Roxies second cert from Joensuu

Sunnuntain kansalliseen näyttelyyn starttasimme edellispäivääkin jännittävämmässä tunnelmassa, sillä meidät lauantaina voittanut narttu oli valioitunut saamallaan sertillä. Roxie esiintyi mielestäni edellispäivääkin kauniimmin ja Espanjasta tuomaroimaan saapunut Maite Gonzalbo osoittikin meille nuorten luokasta sijoitukseksi ERI1 SA! Paras narttu -kehässä edellispäivänä valioitunut narttu sijoittui lopulta ensimmäiseksi ja Roxie toiseksi sertin kera.

Olen enemmän kuin tyytyväinen viikonloppuumme: saimme erinomaiset tulokset kauniiden arvosteluiden kera. Viikonlopun kuitenkin kruunasi Roxien toinen serti!

Text and pics by Anna